Marueccos

Vähän jääny tämä kirjoittaminen, kun on ollut niin paljon tekemistä. Pari viikkoa sitten oltiin kuitenkin Marokossa. Löydettiin lentoliput 50 eurolla ja päätettiin, että eiköhän olis aika lisätä uusi maanosa käyntilistalle. Lopulta meitä oli sitten lähdössä 4 tyttöä, ja kun laskeuduttiin Casablancaan yömyöhällä, pakko myöntää että vähän kauhistutti. Taksikuski otti meiltä 5 euroa ylihintaa vain siksi että ei puhuttu ranskaa (ja 5 e = 50 dinaria on sielläpäin iso raha). Kauhu vaan lisääntyi kun päästiin hotellille, joka ulospäin näytti niin hylätyltä kuin olla ja voi ja saatiin aikamme paukuttaa ovella ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Lopulta se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi paikaksi ottaen huomioon, että maksettiin siitä vaivaiset 16 euroa yö. Kaiken lisäksi vastaanottovirkailija oli tosi kiva ja neuvoi meitä kaikessa, ja luojan kiitos englanniksi.
Yllätykset ei kuitenkaan loppuneet siihen. Yöllä noin neljän maissa herättiin niin hirveään meteliin, että meinattiin saada sydäri - meillä oli parvekkeen ovi auki ja kuulosti siltä että joku oli tullut sisään huutamaan. Pomppasin melkein sängystä ennen kuin tajusin että huuto tuli läheisestä moskeijasta. Siellä paikallinen imaami lauloi rukouskutsua koko kaupungille.

Aamu alkoi kuitenkin hyvin. Aamupala oli loistava - tuoretta leipää, maissileipää ja jonkinlaista lettua, tuorepuristettua appelsiinimehua sekä ihan oikeaa minttuteetä. Kaiken lisäksi saatiin mahtavaa palvelua aivan ihanalta tarjoilijalta... :P

Sinä päivänä mentiin bazaariin, jossa päästiin tutustumaan marokkolaiseen elämään oikein kantapään kautta. Herätettiin huomiota vaaleita kun oltiin, mutta ylipäänsä meni hyvin. Tingin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni, joskin huonosti. Saatiin myös huomata, miten hullua liikenne siellä on - ei minkään maailman sääntöjä, ja autot parkkeerattu miten sattuu.

Illalla käytiin syömässä couscousia ja päätettiin pitää omat bileet hotellihuoneessa, joskin pelättiin ettei muslimimaassa saa mistään alkoholia - oltiin kuitenkin väärässä. Juhlat alkoi hotellin varsin kivalla kattoterassilla, ja meni hyvin siihen asti että terassille tuli joku mies kantaen KUKKOA, leikkasi siltä kaulan katki ja alkoi rukoilla. Siinä vaiheessa meidän bileet siirty hotellihuoneeseen... Meno meni lopulta aika villiksi, että en tiedä onko siellä hotellissa kukaan pystynyt sinä yönä nukkumaan.
Seuraavana aamuna raahauduttiin katsastamaan moskeija, joka on vissiin maailman suurin. Oli se aika upea näky. Nähtiin myös Casablanca-elokuvasta tuttu Rick's Cafe.

Lauantaina lähdettiin junalla Rabatiin, joka on Marokon pääkaupunki. Junassa tavattiin paikallinen tyttö, joka liittyi keskusteluun englanniksi ja ystävällisesti antoi neuvoja mitä paikkoja Rabatissa kannattaa käydä katsomassa. Kaiken kaikkiaan matka oli omiaan muuttamaan kaikki stereotypiat muslimeista - ehkä mukavimpia, ystävällisimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä maailmassa! Päivä Rabatissa oli tosi mielenkiintoinen ja syötiin aivan mahtavaa ruokaa.

Seuraavana aamuna luultiin lähtevämme hyvissä ajoin lentokentälle, mutta juna-asemalla lippujen oston jälkeen saatiin kauhuksemme huomata, että kelloja oli siirretty yöllä tunnilla eteenpäin. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa taksi, ja suureksi onneksi saatiin jopa rahat junalipuista takaisin.

Kotiin siis päästiin, ja kokemus oli yksi parhaita. Marokkoon menen varmasti vielä toiste, koska paljon jäi näkemättä. Aivan mahtava reissu!

Pura vida!

Kesä on täällä! Vihdoin on kelit muuttunut sellaisiksi, että voi mennä rannalle. Niinpä hyödynnettiin se tsäänssi tänään täysillä, oltiin koko iltapäivä biitsillä. Miten ihanalta aurinko tuntuukaa! Näinä hetkinä on vaikea käsittää, että oon koko elämäni pitäny Suomessa täysin normaalina, että vielä huhtikuussa saattaa tulla lunta. Ens vuosi tulee olemaan vaikea sopeutumisen kannalta...

Kyllä viime päivinä, nyt kun lähtö lähenee, oon entistä enemmän ruvennu tajuamaan, miten paljon tätä kaupunkia rakastankaan. Huvittais jäädä tänne vielä kesäksi töihin, mutta taloudellisesti paljon kannattavampaa tehdä kesätyöt Suomessa... Mutta oli miten oli, musta on alkanut tuntua, että tuun palaamaan Barcelonaan asumaan vielä, ja ehkä aikasemmin kuin oon suunnittellutkaan. Syksyllä mahdollisesti alkavat yliopisteluopiskelut vaikeuttaa vähän kyllä sitä suunnitelmaa, mutta... Aika näyttää. Ens vuoden kesälle ainakin yritän löytää töitä täältä. Ja jonain päivänä tuun vielä asumaan täällä omassa kämpässä, se on saletti! Ennemmin tai myöhemmin. Tää kaupunki on vain kaikkea mitä mä voin asuinpaikalta toivoa - pitkä kesä, viilee talvi, ranta, kaupunki, kulttuuria, historiaa ja hullua yöelämää. Toki on paljon asioita joista en tykkää, mutta yleisesti ottaen oon huomannut tuntevani olevani enemmän kotona täällä kuin Suomessa koskaan viimesen 5 vuoden aikana. Kaiken lisäksi oon huomannut, että arvostan Suomea kotimaana huomattavasti enemmän, kun en asu siellä!

Elämä on täällä vain niin rentoa. Onhan siinä omat stressinsä niin kuin joka paikassa, mutta kun makaa rannalla, meri tuoksuu ja aurinko lämmittää, ei ne huolet paina päälle samalla tavalla kun Suomen pimeydessä ja loskassa rämpiessä. Toki Suomen kesää ei voita mikään! Katrin sanoi, että Costa Ricassa kaikki on Pura vida - täyttä elämää. Se on sielläpäin tyypillinen vastaus esimerkiksi kysymykseen, että mitä kuuluu. Mutta musta kyllä tuntuu, että Barcelona on yhtä lailla Pura vida - sitä asennetta tarvittaisiin Suomeenkin.

Pura vida livin' !



Today was the first real beach day we've had during the spring - and an awesome one. It just keeps surprising me how great the sun can feel against your skin. I can't understand how I could have thought my whole life that it's totally normal that it might still now in April.

The closer the return to Finland comes, the more I feel like staying. This city has become my home during these months and it freaks me out to think that after 5 short weeks there's no more going to the Barceloneta station to read and listen to the waves, nor is there party or whatever to do whenever you want it. This city has almost everything I wish for from the place I live in - the sea, long summer, cool winter, a lot of sun and a city full of life and party. So I've started to think very seriously, that I'm going to return here to live, not sure when though. I have to go to Finland at least for the summer, and if I'm starting in the university when the fall comes, it will complicate things a lot. But one day I'm gonna return. I just hope I won't start hating Finland the second the winter rolls over; I'm so satisfied with the relationship that I have with my home country now - loving it from a distance!

My friend Katrin, who spent six months in Costa Rica, said that down there everything is Pura vida - full life. That's a common way to answer if somebody asks you how you are. But I have to say, Barcelona is Pura vida as well! When lying on the beach you just don't worry or stress - unlike in Finland... We would need this attitude in Finland too. But I guess it comes along with the sun and warmth.

Pura vida livin' !

El día de Sant Jordi

Tänään oli siis Día de Sant Jordi, eli suomeksi kai Pyhän Yrjön päivä (lovely). Kyseinen heppu on Katalonian suojeluspyhimys joten tämä päivä on luonnollisesti jälleen yksi iso fiesta täälläpäin. Perinteenä on, että naiset ostaa miehille kirjan ja miehet naisille ruusun - aivan niin kuin Suomessa Kirjan ja ruusun päivänä, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Rambla ja Plaza Catalunya oli kirjaimellisesti una mierda (helvetti) tänään, en ole koko 9 kk:n aikana nähnyt niin paljon ihmisiä samassa paikassa. Kaikki kirjat oli -10% tarjouksessa ja niitä samoin kuin ruusuja myytiin joka puolella. Itse en ruusua olettanut saavani, joten oli iloinen yllätys kun kotiin tullessani host-isä tyrkkäsi syliin ruusun! Ihania nämä espanjalaiset :)

Samoin meillä oli tänään koulussa fiesta. Ideana oli, että jokainen maa tekee esityksen. Mut tyrkättiin samaan ryhmään ruotsalaisen, tanskalaisen ja kolmen norjalaisen kanssa, koska yksin on vähän vaikeata väsätä esitys. Noh, sitten oltiinkin seuraavan ongelman edessä - miten löytää jotain yhteistä neljästä eri maasta ja kulttuurista? Aluksi meinattiin leipoa kanelipullia, mutta suunnitelma kaatui keittiön puutteeseen. Lopulta päädyttiin tekemään powerpoint jossa selitetään maitten eroja ja stereotypioita, koska harvinaisen monet täälläpäin ensinnäkin luulee Skandinavian olevan yksi maa, ja lisäksi että ollaan kaikki mm. vaaleita (itse hyvänä esimerkkinä pönkittämässä tätä päätöntä stereotypiaa), pitkiä, sinisilmäisiä ja että pohjoisessa on aina kylmä.

Niinpä selitettiin siis nämä asiat niin kuin ne todella on, annettiin näyte kielistä sanomalla sama lause kaikilla kielillä (suomi taas loisti erilaisuudellaan, jostain syystä kaikki repes kun oli mun vuoro) ja kerrottiin vitsejä. Saatiin huomata, että kaikilla mailla on vitsejä vain Ruotsista! Ruotsalaisparat. Itse kerroin seuraavan vitsin: "Mitä yhteistä on Tarzanilla ja Ruotsin kuninkaalla? Molemmat ovat apinoiden kuninkaita."

Esitys meni siis hyvin, mutta ei se kyllä hauskin sinä päivänä nähdyistä ollut. Saksalaiset piti kaljanjuontikilpailun, hollantilaiset taas pelin jossa piti saada vyöltä narun päässä roikkuva avain sovitettua pullonsuusta sisään, ja amerikkalaisten vuorolla pelattiin teinileffoista tuttua "beerpongia". Lopuksi koulu tarjosi kuohuviintä. Hauska päivä siis kaikin puolin!

Hasta pronto!



Today was the day of Sant Jordi (Saint George), who is the patron saint of Catalunya. Because of that the day is very big down here. As a tradition men buy women a rose and women a book; we also have this day in Finland but it's not at all important, unlike here. La Rambla and Plaza Catalunya were packed with people, I've never seen so many people in one place during my 9 months here. All the boos were -10% and people were selling them on the street, as well as roses, everywhere you went. I didn't expect to get a rose but when I got home, my host dad waited for me with a rose. How sweet!

We also had a fiesta at school. The idea was to make presentations of every country, but as I'm the only one of Finland, I was put in the same group with Norway, Denmark and Sweden. It was really hard to find anything in common from 4 different cultures, so we ended up making a presentation of the stereotypes that other countries have about us (we are not one country, as we are not all blond, tall or blue-eyed). We also showed a little piece of the differences of our languages by saying the same frase in every language - for some reason everybody cracked up laughing when it was my turn. We also told jokes that we have about other countries - the poor Swedish people were the ones with most jokes about. For example; what do have in common Tarzan and the king of Sweden? Both are kings of the monkeys.

I have to say the other countries' presentations were a lot more fun - for example the German beer drinking game or American beerpong) so it was a very fun day. Not to mention the cava that wa provided by the school!

Hasta pronto!

It's a wonderful world

Seitsemän Barcelonan kuukauden jälkeen vihdoinkin sain aloitetuksi blogin. En tajua, miten se vei näin kauan - kirjoittamista kun olis kyllä riittänyt, ja ottaen huomioon, että kirjoittaminen juuri matkustelun lisäksi se mistä tykkään eniten. Niinpä hieman hitaalla sytytyksellä tuli idea matkablogin aloittamisesta, ja nyt ajatellen ehkä yksi parhaista ideoista mitä meikäläisen päähän on pälkähtänyt. Parempi kai myöhään kun ei milloinkaan. Ongelma tosin on, kirjoitanko suomeksi vai englanniksi, nyt kun ystäviä on kertynyt joka puolelta maapalloa. Vaikka suomi on äidinkieli, mutta on outoa kirjoittaa kirjakieltä - toisaalta kuitenkin puhekielikin tuntuu oudolta. Englannissa tuota ikuisuusongelmaa ei ole. Ehkä mä siis käännän tekstit myöhemmin englanniksi, ainakin yritän jaksaa.

Saavuin siis tänne Barcelonaan viime syksynä, syyskuun 16. päivä jos tarkkoja ollaan. Kahden vuoden espanjan lukio-opintojen jälkeen ajattelin ottaa riskin ja lähteä koettamaan onneani EF:n kielikouluun yhdeksäksi kuukaudeksi. Varasin matkan kesäkuussa ja koko kesä meni hyvin sekalaisissa tunnelmissa, kaikkea innostuksen, pakokauhun ja paniikin väliltä. Lopulta se D-Day kuitenkin koitti ja löysin itseni lentokoneesta muutamien onnellisten lomamatkalaisten kanssa, jotka olivat menossa nauttimaan Barcelonan kesästä muutamaksi vaivaiseksi päiväksi. Kukaan tuskin kiinnitti mitään huomiota nuoreen supisuomalaisen näköiseen tyttöön, joka korvat sauhuten selasi matkaopasta yrittäen opetella tuntemaan kaupungin, jossa ei koskaan ollut käynyt ja jossa tulisi asumaan seuraavan talven - puhumattakaan espanjankielisistä fraaseista, jotka olivat jo hyvän aikaa sitten jääneet unholaan.

Jos jotain voin nyt vanhempana ja viisaampana sanoa, niin ainakin sen, että matkaoppaista ei ole apua kun yrittää sopeutua elämään vieraassa kaupungissa ja kulttuurissa. Ensimmäiset päivät menivät edelleen pienessä kriisissä, ja niinä päivinä koin myös ainoan annoksen koti-ikävää koko aikana. Oli shokki tulla tyypilliseen latino-isäntäperheeseen klo 12 illalla matkustettuani koko päivän - päässä tykytti migreeni eikä sitä kyllä vähentänyt host-isän jatkuva sopotus, josta yritin parhaani mukaan saada selvää. Seuraava aamu ei alkanut juuri paremmin. En ollut nukkunut juuri ollenkaan koko yönä (maalta kotoisin olevana en ollut koskaan kuvitellutkaan, miten kovaäänisiä suurkaupungin kadut voivat olla koko yön) ja metromatka kouluun ei todellakaan ollut elämäni kohokohtia, nolottelin yhden sun toisenkin kerran. 50 minuutin metromatkan jälkeen saavuin koululle tyylikkäästi myöhässä. Hämmennys vain lisääntyi, kun astuin sisään rakennukseen joka vaikutti tavalliselta, joskin hieman tyylikkäämmältä, kerrostalolta. Onneksi sisään oli juuri mua ennen astellut tyttö, joka näytti vähintään yhtä eksyneeltä kuin mä. Seuraa johtajaa meiningillä mentiin ja lopulta löydettiin perille, ja kyseisestä saksalaisesta tytöstä tuli paras kaverini koko vuonna. Talk about destiny?

Elämä lähti rullaamaan alkukompastelujen jälkeen. Jo ensimmäisen viikonlopun päätteeksi tunsin olevani kotona, ja siihen on yksi ainoa syy - ihmiset. Olen kuullut, että kotia ei tee ympäristö vaan ihmiset, ja totesin sen väittämän olevan niin totta kuin totta vain voi olla. Ensimmäisenä viikonloppuna tutustuin muihin, jotka olivat samassa liemessä kuin mä, ja itseasiassa huomasin olevani paljon paremmalla tolalla kuin useimmat - mä sentään osasin jo jonkin verran espanjaa, kun taas useimmat oli tulleet Barcelonaan aloittamaan kielenopiskelun ihan alusta. Sainkin huomata, että alkukangertelusta huolimatta totuin kieleen hyvin nopeasti, eikä kommunikointi enää muutaman viikon päästä tuottanut juurikaan ongelmia. (Ei ne espanjalaiset oikeasti puhu niin kuin Serranot...)

Kaupunkiin sopeutuminen kesti aikansa, mutta eteni sekin. Aluksi oli suuri saavutus löytää takaisin kotiin metrolla, mutta jo muutaman päivän sisään olin hahmottanut suurinpiirtein, missä on ranta, las Ramblas, Plaza Catalunya jne. Ensimmäiset viikot mun barcelonatietous rajoittuikin juuri näihin turistirysiin - vei huomattavasti kauemmin ennen kuin opin kulkemaan ja tuntemaan kaupungin niin kuin (tai ainakin melkein kuin) paikallinen. Opin myös elintärkeän seikan, nimittäin Katalonian ja Espanjan eron. Host-perheen isä on katalaani, ja sen ansiosta kallooni on syöpynyt muutama fakta, kuten: katalaani ei ole murre vaan Katalonian virallinen kieli; Barcelona ei ole Espanjaa vaan Katalonian pääkaupunki; katalonialaiset eivät tunne olevansa espanjalaisia ja mikä tärkeintä, El Clásico eli Real Madrid-FC Barcelona on politiikkaa eikä jalkapalloa. Katalonia on Espanjan musta lammas; muualla täkäläisiä vihataan.

Ensimmäiset kolme kuukautta oli yksi aikakausi, ja ehkä se jota tulen kaipaamaan eniten. Sinä aikana koulussa oli parhaat ihmiset, oltiin kaikki hyviä kavereita ja ulkona käytiin tutustumassa paikalliseen yöelämään enemmän kuin tarpeeksi. Lukion jälkeen tuollainen huoleton syksy oli todellakin juuri se mitä kaipasin. Eikä aikaakaan, kun oltiin joulussa, ja yllätyksekseni sain huomata että olin menossa kolmeksi viikoksi Suomeen innosta soikeana. Mä, joka vähintään koko lukioajan en ole muuta tehnyt kuin dissannut Suomea ja kaikkea suomalaista ja halunnut vain niin kauas pois kuin pippuri kasvaa ja mahd. nopeasti. Totuus on, että kun viettää pidemmän aikaa vieraassa maassa ja kulttuurissa, oppii arvostamaan asioita omasta kielestä ja kulttuurista, joita on aiemmin pitänyt itsestäänselvyyksinä. Hyvänä esimerkkinä keskuslämmitys! Barcelonassa ei lämpötila koskaan laske nollan alapuolelle, mutta siitä huolimatta joulu-helmikuun jouduin nukkumaan kolmen viltin alla huppari, kaulahuivi ja villasukat päällä. Puhumattakaan lämpötyynystä.

Joulun jälkeen paluu oli taas jonkinasteinen shokki. Jostain kumman syystä olisin mieluusti ollut Suomessa pitempääkin. Kouluun tullessani sain huomata, että suurin osa entisistä kavereista oli poissa ja sitäkin useampia uusia tilalla. Ennen joulua olin tuntenut koulusta kaikki, mutta joulun jälkeen tuotti vaikeuksia löytää käytäviltä edes yksi tuttu naama. Ikinä en ole ilahtunut amerikkalaisen Justinin näkemisestä niin paljon kuin silloin!

Joulun jälkeiset kolme kuukautta olikin jokseenkin yksinäistä aikaa, sillä paras kaverini Katrin, jonka kanssa olin viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani, lähti lomien jälkeen loppuajaksi Costa Ricaan. Kevätlomat vietin siskoni luona Sveitsissä, ja palatessani sain huomata että koulussa oli taas rutosti uusia ihmisiä (vaikka EF-kouluissa yleensäkin on se idea, että uusia oppilaita tulee ja vanhoja menee suunnilleen joka viikko). Jokseenkin ironista, että tutustuin toiseen saksalaiseen Katriniin, joka oli myös ollut Costa Ricassa ja tunsi sen toisen Katrinin, ja meistä tuli muutamassa päivässä hyvät kaverit.

Pääsiäisenä lähdettiin isolla lössillä Costa Bravalle, rannikolle lähellä Ranskan rajaa, jossa meidän koulun aktiviteettivastaavalla oli kämppä. Reissu olikin yksi elämäni unohtumattomimmista - pojat tanssimassa rivitanssina Shakiran Gypsya ei hevillä unohdu!

Viimeiset viikot onkin mennyt pienessä stressissä - niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa. Pääsykokeet painaa päälle, puhumattakaan espanjan kielikokeesta johon menin ilmoittautumaan superior-tasolle. Kokeen tekeminen on hiton kallista ja 70% kaikista osioista oltava oikein päästäkseen läpi... joten toivotaan parasta.

En myöskään selvinnyt 9 kk varkaitten paratiisissa ilman että mitään varastettaisiin, vaikka olin jo niin ehtinyt toivoa. Pieni häiriötekijä (lue: irlantilainen) ja laukusta katosi kamera ja kännykkä. No, ei voi muuta sanoa kuin että paska säkä, varsinkin kun kamera oli ihkauusi.

Yleisesti ottaen nämä 7 kk on kuitenkin ollut tähänastisen elämäni parasta aikaa. Uusia ystäviä, sujuva kielitaito ja uusi itsevarmuus on asioita, joidenka vuoksi en ole hetkeäkään katunut, että käytin leijonanosan opiskelusäästöistäni tähän vuoteen. Aika on mennyt aivan liian nopeasti ja on uskomatonta ajatella, että 6 viikon kuluttua olen jo Suomessa.

Ensi viikolla onkin vuorossa reissu Marokkoon... jatkoa seuraa. Hasta luego!